Vantaan kaupungin sivistystoimessa on laadittu uusi Kasvatus- ja koulutuspoliittinen ohjelma vuosiksi 2011–2016. Ohjelma on jatkoa vuonna 2001 laaditulle Koulutuspoliittiselle ohjelmalle. Uusi ohjelma kattaa kaikki Vantaan kaupungin järjestämät kasvatus- ja opetuspalvelut varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen sekä lisäksi kirjastopalvelut.
Ohjelmassa määritellään kasvatuksen ja koulutuksen keskeiset tavoitteet ja suuntaviivat, tulevaisuuden kehityssuunnat sekä tärkeimmät toimenpiteet asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ohjelman tehtävänä on ohjata ja kannustaa vantaalaisissa päiväkodeissa, kouluissa, oppilaitoksissa ja kirjastossa tehtävää kasvatus- ja opetustyötä. Tavoitteena on kuntalaisten hyvinvoinnin ja sivistyksen edistäminen sekä tätä tavoitetta ohjaavien toimenpiteiden kehittäminen. Ohjelman laatimista ohjaavat Vantaan kaupungin visiot, arvot ja strategiat sekä valtakunnalliset kasvatus- ja koulutuspoliittiset linjaukset.
Kasvatus- ja koulutuspoliittista ohjelman valmisteluun on osallistunut oppilaiden ja opiskelijoiden sekä vanhempien edustajia, luottamushenkilöitä, ammattijärjestöjen edustajia sekä Vantaan kaupungin sivistystoimen ja muiden toimialojen edustajia.
Ohjelman luonnoksesta on pyydetty lausunnot useilta sidosryhmiltä perjantaihin 21.1.2011 mennessä. Asukkaat ja aiheesta kiinnostuneet voivat käydä keskustelua aiheesta sekä blogissa että kotisivujemme keskustelupalstalla. Saatujen kommenttien pohjalta muokataan lopullinen versio, josta kaupunginvaltuusto päättää keväällä 2011.
Luonnos löytyy netistä.
Keskustelupalsta on avattu osoitteeseen vantaa.fi > keskustelut.
Lisätietoja antaa työryhmän puheenjohtaja Paula Ylöstalo-Kuronen puh. 0400 444 834
ja työryhmän sihteeri, tieto- ja viestintätekniikan asiantuntija Anna Österman, puh. 09 839 24203
tiistai 30. marraskuuta 2010
perjantai 10. syyskuuta 2010
Kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuudennäkymiä
Vantaalaisille kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijoille tehdyn kyselyn tulokset ovat nyt luettavissa ja löytyvät täältä:
Kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuudennäkymiä
Millaisena sinä näet koulumaailman nykytilan ja tulevaisuuden?
Mitkä sinun mielestäsi ovat kasvatuksen ja koulutuksen keskeiset haasteet?
Mihin opetuksessa pitäisi kiinnittää erityistä huomiota?
Kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuudennäkymiä
Millaisena sinä näet koulumaailman nykytilan ja tulevaisuuden?
Mitkä sinun mielestäsi ovat kasvatuksen ja koulutuksen keskeiset haasteet?
Mihin opetuksessa pitäisi kiinnittää erityistä huomiota?
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Kuulumisia kasvatuksen ja koulutuksen kentältä
Hanna Luomala (Opetustoimen suunnittelija, nuoriso- ja aikuiskoulutus)
Vantaan sivistystoimessa toteutettiin keväällä 2010 sähköinen kysely Vantaalla kasvatuksen ja koulutuksen parissa työskenteleville ammattilaisille. Kyselyyn vastasi yhteensä 813 kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijaa, joista noin puolet opettajia. Kyselyn vastaukset valaisevat kentän kuulumisia ja tuovat tärkeää informaatiota Vantaan kasvatus- ja koulutuspoliittisen ohjelman valmistelun tueksi.
Kyselyssä kartoitettiin asiantuntijoiden näkemyksiä oppijoiden tulevaisuudessa tarvitsemista valmiuksista, kasvatuksen ja koulutuksen arvoista, toimintaympäristön muutoksista, opetuksen käytännöistä sekä kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuuden haasteista.
Tärkeimpinä tulevaisuudessa tarvittavina valmiuksina vastaajat pitävät vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, oppimaan oppimista, tiedonhallintataitoja sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti. Keskeisimpinä tulevaisuuden osaamistarpeina esiin nousevat tietoyhteiskunnassa välttämättömät tietotekniset ja tiedonhallintataidot, globaalin maailmankansalaisuuden edellyttämä kansainvälisyys ja kielitaito, nopeasti muuttuvien työmarkkinoiden edellyttämä joustavuus ja muutosvalmius sekä valmius ja into elinikäiseen oppimiseen. Tulevaisuuden oppijoiden tulee saada monipuoliset valmiudet yksilölliseen elämänhallintaan ja aktiiviseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen niin työssään kuin kansalaisena.
Pehmeät arvot korostuvat: enemmistö vastaajista pitää erittäin tärkeinä päämäärinä oppilaan itsetunnon tukemista, oppijoiden erilaisuuden huomioimista, yhteisöllisyyden edistämistä, eriarvoistumisen ehkäisemistä sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä. Yhteisöllisyys korostuu vastaajien arvostuksissa. Kasvatuksen ja koulutuksen keskeisenä tavoitteena pidetään yhteiskunnan jäsenyyteen sosiaalistumista sekä yhteisten sääntöjen ja vastuullisuuden oppimista. Sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen edistämiseen sekä oikeudenmukaisuuteen ja suvaitsevaisuuteen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Kasvatuksessa ja koulutuksessa tulisi panostaa positiivisen yhteishengen ja innostavan ilmapiirin luomiseen. Toiveita ryhmäkokojen pienentämisestä esitetään yhteisöllisyyden edistämiseksi, oppijoiden yksilöllisyyden huomioimiseksi, tasokkaan opetuksen varmistamiseksi ja oppimistavoitteiden saavuttamiseksi.
Merkittävimpinä toimintaympäristön muutoksina nähdään lisääntyvät vaatimukset koulutuksen päivittämiseen työuran aikana. Myös koulutuksen järjestämisen tehokkuus- ja tuottavuusvaatimusten lisääntyminen ja teknologian roolin korostuminen nähdään todennäköisinä kehityssuuntina.
Kasvatuksen ja koulutuksen keskeisinä haasteina nähdään yhteiskunnan eriarvoistuminen, oppijoiden erilaistuvat lähtökohdat, haasteellisemmaksi muuttuneet oppilaat, lisääntyneet ongelmat kouluviihtyvyydessä ja opiskelumotivaatiossa, liian suuret opetusryhmät sekä kasvavat tuloksellisuustavoitteet, joiden paineissa inhimillisyys ja laaja-alainen sivistys uhkaavat unohtua. Huolta kannetaan myös nuorten syrjäytymisestä ja työllistymismahdollisuuksista. Urasuunnittelun ja ammatinvalinnan ohjausta toivotaan tehostettavan ja opiskelun tiiviimpää kytkemistä työelämään pidetään tärkeänä.
Opetuksen käytäntöjä tulisi vastaajien näkemysten valossa kehittää oppijoiden yksilölliset erot paremmin huomioivaan, yhteisöllisempään, osallistavampaan ja soveltavampaan suuntaan. Kasvatuksen ja opetuksen järjestämisessä tulisi vastaajien mukaan kiinnittää erityistä huomiota oppimisen edellytysten luomiseen: tasa-arvoisiin opiskelumahdollisuuksiin, itsetunnon tukemiseen, perheiden tukemiseen kasvatustyössä sekä moniammatilliseen kasvatusyhteistyöhön. Oppijoiden lähtökohtaerot ja yksilölliset oppimistavat tulisi huomioida paremmin, ja kaikilla tulisi olla mahdollisuus kykyjensä mukaiseen oppimiseen. Opetusjärjestelyihin toivotaan lisää joustavuutta ja valinnaisuutta, samalla varmistaen, että kaikki saavat jatko-opinnoissa ja yhteiskunnassa tarvittavat perusvalmiudet.
Henkilöstön osaamisen tulisi pysyä ajan tasalla yhteiskunnan kehityksessä. Tietoteknisen ja pedagogisen täydennyskoulutuksen lisäksi henkilöstöllä tulisi olla paremmat valmiudet kohdata erilaisia oppilaita.
Tällaisia havaintoja alustavien analyysien valossa. Kyselyn raportointi on parhaillaan työn alla. Tarkempia tuloksia on luvassa syksyllä.
Suloista suvea kaiken ikäisille oppijoille!
Vantaan sivistystoimessa toteutettiin keväällä 2010 sähköinen kysely Vantaalla kasvatuksen ja koulutuksen parissa työskenteleville ammattilaisille. Kyselyyn vastasi yhteensä 813 kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijaa, joista noin puolet opettajia. Kyselyn vastaukset valaisevat kentän kuulumisia ja tuovat tärkeää informaatiota Vantaan kasvatus- ja koulutuspoliittisen ohjelman valmistelun tueksi.
Kyselyssä kartoitettiin asiantuntijoiden näkemyksiä oppijoiden tulevaisuudessa tarvitsemista valmiuksista, kasvatuksen ja koulutuksen arvoista, toimintaympäristön muutoksista, opetuksen käytännöistä sekä kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuuden haasteista.
Tärkeimpinä tulevaisuudessa tarvittavina valmiuksina vastaajat pitävät vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, oppimaan oppimista, tiedonhallintataitoja sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti. Keskeisimpinä tulevaisuuden osaamistarpeina esiin nousevat tietoyhteiskunnassa välttämättömät tietotekniset ja tiedonhallintataidot, globaalin maailmankansalaisuuden edellyttämä kansainvälisyys ja kielitaito, nopeasti muuttuvien työmarkkinoiden edellyttämä joustavuus ja muutosvalmius sekä valmius ja into elinikäiseen oppimiseen. Tulevaisuuden oppijoiden tulee saada monipuoliset valmiudet yksilölliseen elämänhallintaan ja aktiiviseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen niin työssään kuin kansalaisena.
Pehmeät arvot korostuvat: enemmistö vastaajista pitää erittäin tärkeinä päämäärinä oppilaan itsetunnon tukemista, oppijoiden erilaisuuden huomioimista, yhteisöllisyyden edistämistä, eriarvoistumisen ehkäisemistä sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä. Yhteisöllisyys korostuu vastaajien arvostuksissa. Kasvatuksen ja koulutuksen keskeisenä tavoitteena pidetään yhteiskunnan jäsenyyteen sosiaalistumista sekä yhteisten sääntöjen ja vastuullisuuden oppimista. Sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen edistämiseen sekä oikeudenmukaisuuteen ja suvaitsevaisuuteen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Kasvatuksessa ja koulutuksessa tulisi panostaa positiivisen yhteishengen ja innostavan ilmapiirin luomiseen. Toiveita ryhmäkokojen pienentämisestä esitetään yhteisöllisyyden edistämiseksi, oppijoiden yksilöllisyyden huomioimiseksi, tasokkaan opetuksen varmistamiseksi ja oppimistavoitteiden saavuttamiseksi.
Merkittävimpinä toimintaympäristön muutoksina nähdään lisääntyvät vaatimukset koulutuksen päivittämiseen työuran aikana. Myös koulutuksen järjestämisen tehokkuus- ja tuottavuusvaatimusten lisääntyminen ja teknologian roolin korostuminen nähdään todennäköisinä kehityssuuntina.
Kasvatuksen ja koulutuksen keskeisinä haasteina nähdään yhteiskunnan eriarvoistuminen, oppijoiden erilaistuvat lähtökohdat, haasteellisemmaksi muuttuneet oppilaat, lisääntyneet ongelmat kouluviihtyvyydessä ja opiskelumotivaatiossa, liian suuret opetusryhmät sekä kasvavat tuloksellisuustavoitteet, joiden paineissa inhimillisyys ja laaja-alainen sivistys uhkaavat unohtua. Huolta kannetaan myös nuorten syrjäytymisestä ja työllistymismahdollisuuksista. Urasuunnittelun ja ammatinvalinnan ohjausta toivotaan tehostettavan ja opiskelun tiiviimpää kytkemistä työelämään pidetään tärkeänä.
Opetuksen käytäntöjä tulisi vastaajien näkemysten valossa kehittää oppijoiden yksilölliset erot paremmin huomioivaan, yhteisöllisempään, osallistavampaan ja soveltavampaan suuntaan. Kasvatuksen ja opetuksen järjestämisessä tulisi vastaajien mukaan kiinnittää erityistä huomiota oppimisen edellytysten luomiseen: tasa-arvoisiin opiskelumahdollisuuksiin, itsetunnon tukemiseen, perheiden tukemiseen kasvatustyössä sekä moniammatilliseen kasvatusyhteistyöhön. Oppijoiden lähtökohtaerot ja yksilölliset oppimistavat tulisi huomioida paremmin, ja kaikilla tulisi olla mahdollisuus kykyjensä mukaiseen oppimiseen. Opetusjärjestelyihin toivotaan lisää joustavuutta ja valinnaisuutta, samalla varmistaen, että kaikki saavat jatko-opinnoissa ja yhteiskunnassa tarvittavat perusvalmiudet.
Henkilöstön osaamisen tulisi pysyä ajan tasalla yhteiskunnan kehityksessä. Tietoteknisen ja pedagogisen täydennyskoulutuksen lisäksi henkilöstöllä tulisi olla paremmat valmiudet kohdata erilaisia oppilaita.
Tällaisia havaintoja alustavien analyysien valossa. Kyselyn raportointi on parhaillaan työn alla. Tarkempia tuloksia on luvassa syksyllä.
Suloista suvea kaiken ikäisille oppijoille!
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Koulusta kasvaa kansakunta
Eero Väätäinen (Opetuspäällikkö)
Koulu on keskeinen paikka, jonne lapset ja nuoret tulevat säännöllisesti. Jokaisena koulupäivänä luodaan pohjaa omalle itsetuntemukselle ja kokemukselle siitä kuka minä olen. Koulu on paikka, jossa opitaan miten erilaiset Minät tulevat toimeen keskenään.
Tapa, jolla koulun toiminta järjestetään, tapa miten opetusryhmät muodostetaan, miten opetukseen käytettävä aika jaetaan, tapa miten opetetaan, tapa miten opettajat järjestävät yhteistyönsä, vaikuttavat siihen millaiset stereotypiat ja mallit ”normaalista” käyttäytymisestä vahvistuvat.
Vantaalaisissa kouluissa on vähintään kolme ikäluokkaa jokaisena koulupäivänä yhtä aikaa, yhtenäiskouluissa yhdeksän ikäluokkaa. Tulevaisuuden haasteena on se, miten kouluissa järjestetään entistä useammin mahdollisuus työskennellä yhdessä eri-ikäisten oppijoiden kesken. Yhteisiä kasvu- ja oppimistilanteita voitaisiin kokeilla esiopetuksessa olevien lasten, perusopetuksen oppilaiden, varian, lukioiden, ammattikorkeakoulujen, yliopistojen opiskelijoiden ja työelämän kesken entistä rohkeammin. Näin voidaan oppimistilanteisiin tuoda mukaan ikäkausien moninaisuutta ja sitä kautta uudenlaisia vertaisoppimisen ja -opettamisen mahdollisuuksia. Meidän kouluilla on jo monia hyviä kokemuksia tästä. Tällaisia ovat esimerkiksi oppilaskuntatoiminta, joustava esi- ja alkuopetus, vertaissovittelu, kummioppilastoiminta, koulun kerhotoiminta, ammattikorkeakoulun opiskelijat kerhon ohjaajina ja läksykerhot
Oppilaskunnat tuovat kouluihin uudenlaista toimintakulttuuria ja toimintatapaa. Niissä eri-ikäiset lapset ja nuoret ratkovat yhdessä yhteisön elämään liittyviä asioita ja tekevät esityksiä myös koulun ulkopuolisille tahoille esimerkiksi Vaikuttaja-päivien kautta. Vaikuttaja-päivät ovat saavuttaneet pysyvän aseman eri-ikäisten oppilaiden kohtaamisfoorumina, jossa poliittisille päättäjille viestitään lasten ja nuorten tulevaisuustoiveita. Usko tulevaisuuteen ja vaikuttamismahdollisuuksiin vahvistuu myönteisten kokemusten kautta.
”Koulun on varottava vieroittamasta lasta vanhemmistaan asettamalla näiden katsomuksia tai ihanteita epäilyksenalaiseksi tai tuomitsemalla niitä. Näin menettelemällä tehdään kasvatusvirhe, joka myöhemmin kostautuu. Erilaiset ja erilaisia katsomuksia edustavista kodeista lähtöisin olevia oppilaita opetettaessa voidaan oppilaille jo varhain selvittää suvaitsevaisuuden tärkeää periaatetta ja oman tietämyksensä rajoituksia. ” (Kansakoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö, varsinainen kansakoulun opetussuunnitelma, komiteanmietintö n:o 3 – 1952, 15)
Kansakoulun opetussuunnitelman koulutyölle asettama tavoite on noussut entistä ajankohtaisemmaksi viime vuosina. Koulun merkitys kansakuntaa rakentavana sosiaalisena yhteisönä ei ole hävinnyt, vaan korostuu entistä enemmän. Erilaisuus ei ole sinussa ja noissa, vaan erilaisuus on minussa ja meissä kaikissa. Näillä ajatuksilla tulevaisuuden peruskoulu lunastaa paikkansa pitkässä kansallisen sivistyksen ketjussa. Koulussa kasvaa kansakunta jokaisena koulupäivänä.
Koulu on keskeinen paikka, jonne lapset ja nuoret tulevat säännöllisesti. Jokaisena koulupäivänä luodaan pohjaa omalle itsetuntemukselle ja kokemukselle siitä kuka minä olen. Koulu on paikka, jossa opitaan miten erilaiset Minät tulevat toimeen keskenään.
Tapa, jolla koulun toiminta järjestetään, tapa miten opetusryhmät muodostetaan, miten opetukseen käytettävä aika jaetaan, tapa miten opetetaan, tapa miten opettajat järjestävät yhteistyönsä, vaikuttavat siihen millaiset stereotypiat ja mallit ”normaalista” käyttäytymisestä vahvistuvat.
Vantaalaisissa kouluissa on vähintään kolme ikäluokkaa jokaisena koulupäivänä yhtä aikaa, yhtenäiskouluissa yhdeksän ikäluokkaa. Tulevaisuuden haasteena on se, miten kouluissa järjestetään entistä useammin mahdollisuus työskennellä yhdessä eri-ikäisten oppijoiden kesken. Yhteisiä kasvu- ja oppimistilanteita voitaisiin kokeilla esiopetuksessa olevien lasten, perusopetuksen oppilaiden, varian, lukioiden, ammattikorkeakoulujen, yliopistojen opiskelijoiden ja työelämän kesken entistä rohkeammin. Näin voidaan oppimistilanteisiin tuoda mukaan ikäkausien moninaisuutta ja sitä kautta uudenlaisia vertaisoppimisen ja -opettamisen mahdollisuuksia. Meidän kouluilla on jo monia hyviä kokemuksia tästä. Tällaisia ovat esimerkiksi oppilaskuntatoiminta, joustava esi- ja alkuopetus, vertaissovittelu, kummioppilastoiminta, koulun kerhotoiminta, ammattikorkeakoulun opiskelijat kerhon ohjaajina ja läksykerhot
Oppilaskunnat tuovat kouluihin uudenlaista toimintakulttuuria ja toimintatapaa. Niissä eri-ikäiset lapset ja nuoret ratkovat yhdessä yhteisön elämään liittyviä asioita ja tekevät esityksiä myös koulun ulkopuolisille tahoille esimerkiksi Vaikuttaja-päivien kautta. Vaikuttaja-päivät ovat saavuttaneet pysyvän aseman eri-ikäisten oppilaiden kohtaamisfoorumina, jossa poliittisille päättäjille viestitään lasten ja nuorten tulevaisuustoiveita. Usko tulevaisuuteen ja vaikuttamismahdollisuuksiin vahvistuu myönteisten kokemusten kautta.
”Koulun on varottava vieroittamasta lasta vanhemmistaan asettamalla näiden katsomuksia tai ihanteita epäilyksenalaiseksi tai tuomitsemalla niitä. Näin menettelemällä tehdään kasvatusvirhe, joka myöhemmin kostautuu. Erilaiset ja erilaisia katsomuksia edustavista kodeista lähtöisin olevia oppilaita opetettaessa voidaan oppilaille jo varhain selvittää suvaitsevaisuuden tärkeää periaatetta ja oman tietämyksensä rajoituksia. ” (Kansakoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö, varsinainen kansakoulun opetussuunnitelma, komiteanmietintö n:o 3 – 1952, 15)
Kansakoulun opetussuunnitelman koulutyölle asettama tavoite on noussut entistä ajankohtaisemmaksi viime vuosina. Koulun merkitys kansakuntaa rakentavana sosiaalisena yhteisönä ei ole hävinnyt, vaan korostuu entistä enemmän. Erilaisuus ei ole sinussa ja noissa, vaan erilaisuus on minussa ja meissä kaikissa. Näillä ajatuksilla tulevaisuuden peruskoulu lunastaa paikkansa pitkässä kansallisen sivistyksen ketjussa. Koulussa kasvaa kansakunta jokaisena koulupäivänä.
torstai 10. kesäkuuta 2010
Kasvatuksen mahdollisuudet minuuden muotoutumisessa
Jarmo Lounassalo (Varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö)
Tiede -lehti 5/2010 kirjoittaa artikkelisarjassa villit ajatukset: Minuus syntyy sepitteistä. Minuutemme onkin kenties illuusio, mutta toki pysyvä. Minuus ei voi myöskään rakentua ilman ruumista eikä säily ilman muistia todetaan artikkelissa. Ihmisen henkisten ominaisuuksien selittäminen tieteellisesti on yhäkin vaikeaa ja tämä ilmenee myös henkisten ominaisuuksien kehittymistä tukevan kasvatuksen kysymyksenasetteluissa.
Ihminen syntyy kahdesti - ensin biologisesti ja sitten kulttuurisesti. Toinen syntymä merkitsee pitkää ja vaivalloista prosessia, jossa oma identiteetti muovautuu. Lapsi saa omat kasvot, käsitykset, tunteet ja fantasiansa, kuten Loris Malaguzzi asian ilmaisee. Voidaanko sanoa, että ihminen luo itsestään ja elämästään oman tarinansa tai "sepitteen", joka on uusittava joka aamu tietoisuuden tilaan palattaessa? Joka tapauksessa voidaan sanoa, että lapsi itse luo kaikesta kokemastaan ja kohtaamastaan kokonaisuuden, josta identiteetti muodostuu. Ei ole vain yhtä vaikuttajaa, vaan lapsi kantaa mukanaan kaikissa elämäntilanteissa ja oppimistilanteissa omaa historiaansa siis omaa tarinaansa.
Ihmisyyteen kuuluu oleellisina piirteinä tietoisuus, tavoitteiden asettaminen, kulttuurin luominen ja tietysti kieli, joita ilman inhimillistä kulttuuria ei ole. Edellä kuvattu viittaa siihen, että ihmisyyden oleellisia piirteitä ei ole ilman vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa. Tiedämme myös, että biologiamme kantaa ominaisuuksia, jotka suorastaan edellyttävät inhimillistä vuorovaikutusta tiettyinä aikoina. Esimerkkeinä tästä ovat epäonnistuneet yritykset inhimillistää eläinten kasvattamia "susilapsia" tai vaikeudet laiminlyötyjen romanialaisten lastenkotilasten kasvattamisessa. Ihmisyys muodostuu yhteisöllisistä ominaisuuksista kuten kielestä ja kulttuurin luomista taidoista, vaikkakin näitä yhteisöllisiä ominaisuuksia kantaa yksilö.
Lapsi tarvitsee kasvussaan kulttuuria kannattelevia toisia ihmisiä kehittyäkseen ihmiseksi, mutta kuinka ovet aukeavat biologisen ja kulttuurisen välille? Mielessäni on kuvasarja 9 kuukauden ikäisestä tytöstä, joka katselee tuoteluettelon kelloja. Kasvattaja näyttää lapselle rannekelloaan ja antaa lapsen tunnustella kelloa. Seuraavaksi aikuinen asettaa kellon lapsen korvalle ja lapsi hämmästyy tikittävää ääntä. Välittömästi lapsi asettaa korvansa tuoteluettelon kellon kuvan päälle. Hän haluaa testata "tieteellisen kokeellisesti" kuuluuko kuvasta tikitystä. Melkoinen suoritus yhdeksän kuukauden ikäiseltä!
Kuvien tytön on täytynyt oppia luottamaan säännönmukaisuuksiin vielä niin lyhyessä elämässään. Nälkäitkua on seurannut ruuan saanti, märät vaipat on vaihdettu ajallaan ja väsyneenä on päässyt nukkumaan. Pelästyessään hän on saanut läheisyyttä ja lohdutusta. On tarvittu säännönmukaisuutta. On tarvittu riittävän hyvää vanhemmuutta kuten Donald Winnicott muotoilee.
Aivotutkimus ei ole ratkaissut minuuden ja tietoisuuden ongelmaa, mutta tiedämme toki aikaisempaa enemmän. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys on avautunut aivan uudella tavalla. Keskeistä on yhteisten merkitysten jakaminen aikuisen ja lapsen välillä. Ensin ymmärrämme yhdessä osoittamalla mikä on kukka tai kello. Peilisolujen löytyminen on auttanut ymmärtämään tunteiden ja kehollisen ilmaisun keskeistä osuutta vuorovaikutuksessa. Merkityksellisten eleiden jakamista seuraa sanojen muodostuminen. Lapsi ei lähde inhimillistymisen tielle ilman aikuisen tukea. Herätteeksi tarvitaan tunteita, välittämistä, eettisyyttä ja arvoja tiedon ja taitojen ohella.
Kasvattaminen on monimutkaista, sillä tunnekontrollinsa menettäneen lapsen välittömäksi "sivistämiseksi" ei ole varmaa tulosta takaavaa toimintakaavaa, vaikka suuntaa antavia toimintamalleja voidaankin tarjota. Kaikissa opetus- ja oppimistilanteissa oppija suodattaa opittavan oman kokemustaustansa kautta. Aikuisella oppimisen virittäjänä on kuitenkin keskeinen rooli erityisesti varhaiskasvatuksessa, mikä ei tarkoita vertaisryhmän, vanhempien ja ympäristön merkityksen unohtamista.
Kasvu, oppiminen, ihmiseksi syntyminen on monipolvinen prosessi, joka ei voi toteutua ilman yhteisöä. Nuotit paperilla ovat vain mustetahroja ilman musiikillista osaamista ja ilmaisua, jotka tiedot ja taidot ihmiskunta on kehittänyt historiansa aikana, ja jotka on omaksuttava ennen kuin muistiin kirjoitetun musiikin esittäminen ja tulkinta on mahdollista.
Varhaiskasvatusiässä alkavat vähitellen muovautua tietoinen motivaatio ja suunnattu tahto. Nämä ovat edellytyksiä kouluoppimisessa tarvittavalle tietoiselle oppimismotivaatiolle. Leikissä kehittyy erilaisten motiivien hierarkia ja toisten aikeiden huomiointi, kun lapsi peilaa omia tarkoituksiaan leikin ideoihin ja toisten aloitteisiin. Leikissä on myös osattava kuljettaa leikin ideaa tai tarinaa eteenpäin, sillä muuten leikki katkeaa.
Edellä kerrotun jälkeen ei ole sattumaa, että varhaiskasvatuksessa ovat nousseet pinnalle tarinan kerronta ja sadutus, leikki, lapsen kertomusta koostava kasvun kansio ja pedagoginen dokumentaatio. Pedagogisessa dokumentaatiossa tallennetaan jokin tilanne jälkikäteen tarkasteltavaan muotoon käyttäen esimerkiksi muistiin kirjauksia, äänityksiä, kameraa tai videota. Näin voidaan palata myös lasten kanssa tapahtuneeseen, mikä vahvistaa lapsen käsityksiä omasta toiminnastaan ja minuudestaan.
Varhaiskasvatusorganisaation ratkaiseva lenkki on lapsiryhmissä tapahtuva työ. Kysymys on vuorovaikutuksen laadusta lapsiryhmissä kasvattajan ja lapsen kohtaamisissa. Varhaiskasvatuksessa minuuden rakentumisen tarina voi kulkea monia polkuja ilmaisu-, liikunta-, luonto- tai leikkipainotteisessa päiväkodissa. Oppisisällöt eivät ole ratkaisevia, vaikka toki on monia asioita, jotka pitää oppia. Kyse on painotuksesta ja oleelliseen tarttumisesta. Varhaiskasvatuksessa tarvitaan aikaa, vaihtelevia työmuotoja ja ennen kaikkea tunteita koskettavaa vuorovaikutusta, jota ei synny ilman aikuisen ratkaisevaa panosta. Näillä ehdoilla aukeaa "riittävä" ovi minuuttaan muovaavan lapsen, yhteisön ja inhimillisen kulttuurin välille.
Tiede -lehti 5/2010 kirjoittaa artikkelisarjassa villit ajatukset: Minuus syntyy sepitteistä. Minuutemme onkin kenties illuusio, mutta toki pysyvä. Minuus ei voi myöskään rakentua ilman ruumista eikä säily ilman muistia todetaan artikkelissa. Ihmisen henkisten ominaisuuksien selittäminen tieteellisesti on yhäkin vaikeaa ja tämä ilmenee myös henkisten ominaisuuksien kehittymistä tukevan kasvatuksen kysymyksenasetteluissa.
Ihminen syntyy kahdesti - ensin biologisesti ja sitten kulttuurisesti. Toinen syntymä merkitsee pitkää ja vaivalloista prosessia, jossa oma identiteetti muovautuu. Lapsi saa omat kasvot, käsitykset, tunteet ja fantasiansa, kuten Loris Malaguzzi asian ilmaisee. Voidaanko sanoa, että ihminen luo itsestään ja elämästään oman tarinansa tai "sepitteen", joka on uusittava joka aamu tietoisuuden tilaan palattaessa? Joka tapauksessa voidaan sanoa, että lapsi itse luo kaikesta kokemastaan ja kohtaamastaan kokonaisuuden, josta identiteetti muodostuu. Ei ole vain yhtä vaikuttajaa, vaan lapsi kantaa mukanaan kaikissa elämäntilanteissa ja oppimistilanteissa omaa historiaansa siis omaa tarinaansa.
Ihmisyyteen kuuluu oleellisina piirteinä tietoisuus, tavoitteiden asettaminen, kulttuurin luominen ja tietysti kieli, joita ilman inhimillistä kulttuuria ei ole. Edellä kuvattu viittaa siihen, että ihmisyyden oleellisia piirteitä ei ole ilman vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa. Tiedämme myös, että biologiamme kantaa ominaisuuksia, jotka suorastaan edellyttävät inhimillistä vuorovaikutusta tiettyinä aikoina. Esimerkkeinä tästä ovat epäonnistuneet yritykset inhimillistää eläinten kasvattamia "susilapsia" tai vaikeudet laiminlyötyjen romanialaisten lastenkotilasten kasvattamisessa. Ihmisyys muodostuu yhteisöllisistä ominaisuuksista kuten kielestä ja kulttuurin luomista taidoista, vaikkakin näitä yhteisöllisiä ominaisuuksia kantaa yksilö.
Lapsi tarvitsee kasvussaan kulttuuria kannattelevia toisia ihmisiä kehittyäkseen ihmiseksi, mutta kuinka ovet aukeavat biologisen ja kulttuurisen välille? Mielessäni on kuvasarja 9 kuukauden ikäisestä tytöstä, joka katselee tuoteluettelon kelloja. Kasvattaja näyttää lapselle rannekelloaan ja antaa lapsen tunnustella kelloa. Seuraavaksi aikuinen asettaa kellon lapsen korvalle ja lapsi hämmästyy tikittävää ääntä. Välittömästi lapsi asettaa korvansa tuoteluettelon kellon kuvan päälle. Hän haluaa testata "tieteellisen kokeellisesti" kuuluuko kuvasta tikitystä. Melkoinen suoritus yhdeksän kuukauden ikäiseltä!
Kuvien tytön on täytynyt oppia luottamaan säännönmukaisuuksiin vielä niin lyhyessä elämässään. Nälkäitkua on seurannut ruuan saanti, märät vaipat on vaihdettu ajallaan ja väsyneenä on päässyt nukkumaan. Pelästyessään hän on saanut läheisyyttä ja lohdutusta. On tarvittu säännönmukaisuutta. On tarvittu riittävän hyvää vanhemmuutta kuten Donald Winnicott muotoilee.
Aivotutkimus ei ole ratkaissut minuuden ja tietoisuuden ongelmaa, mutta tiedämme toki aikaisempaa enemmän. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys on avautunut aivan uudella tavalla. Keskeistä on yhteisten merkitysten jakaminen aikuisen ja lapsen välillä. Ensin ymmärrämme yhdessä osoittamalla mikä on kukka tai kello. Peilisolujen löytyminen on auttanut ymmärtämään tunteiden ja kehollisen ilmaisun keskeistä osuutta vuorovaikutuksessa. Merkityksellisten eleiden jakamista seuraa sanojen muodostuminen. Lapsi ei lähde inhimillistymisen tielle ilman aikuisen tukea. Herätteeksi tarvitaan tunteita, välittämistä, eettisyyttä ja arvoja tiedon ja taitojen ohella.
Kasvattaminen on monimutkaista, sillä tunnekontrollinsa menettäneen lapsen välittömäksi "sivistämiseksi" ei ole varmaa tulosta takaavaa toimintakaavaa, vaikka suuntaa antavia toimintamalleja voidaankin tarjota. Kaikissa opetus- ja oppimistilanteissa oppija suodattaa opittavan oman kokemustaustansa kautta. Aikuisella oppimisen virittäjänä on kuitenkin keskeinen rooli erityisesti varhaiskasvatuksessa, mikä ei tarkoita vertaisryhmän, vanhempien ja ympäristön merkityksen unohtamista.
Kasvu, oppiminen, ihmiseksi syntyminen on monipolvinen prosessi, joka ei voi toteutua ilman yhteisöä. Nuotit paperilla ovat vain mustetahroja ilman musiikillista osaamista ja ilmaisua, jotka tiedot ja taidot ihmiskunta on kehittänyt historiansa aikana, ja jotka on omaksuttava ennen kuin muistiin kirjoitetun musiikin esittäminen ja tulkinta on mahdollista.
Varhaiskasvatusiässä alkavat vähitellen muovautua tietoinen motivaatio ja suunnattu tahto. Nämä ovat edellytyksiä kouluoppimisessa tarvittavalle tietoiselle oppimismotivaatiolle. Leikissä kehittyy erilaisten motiivien hierarkia ja toisten aikeiden huomiointi, kun lapsi peilaa omia tarkoituksiaan leikin ideoihin ja toisten aloitteisiin. Leikissä on myös osattava kuljettaa leikin ideaa tai tarinaa eteenpäin, sillä muuten leikki katkeaa.
Edellä kerrotun jälkeen ei ole sattumaa, että varhaiskasvatuksessa ovat nousseet pinnalle tarinan kerronta ja sadutus, leikki, lapsen kertomusta koostava kasvun kansio ja pedagoginen dokumentaatio. Pedagogisessa dokumentaatiossa tallennetaan jokin tilanne jälkikäteen tarkasteltavaan muotoon käyttäen esimerkiksi muistiin kirjauksia, äänityksiä, kameraa tai videota. Näin voidaan palata myös lasten kanssa tapahtuneeseen, mikä vahvistaa lapsen käsityksiä omasta toiminnastaan ja minuudestaan.
Varhaiskasvatusorganisaation ratkaiseva lenkki on lapsiryhmissä tapahtuva työ. Kysymys on vuorovaikutuksen laadusta lapsiryhmissä kasvattajan ja lapsen kohtaamisissa. Varhaiskasvatuksessa minuuden rakentumisen tarina voi kulkea monia polkuja ilmaisu-, liikunta-, luonto- tai leikkipainotteisessa päiväkodissa. Oppisisällöt eivät ole ratkaisevia, vaikka toki on monia asioita, jotka pitää oppia. Kyse on painotuksesta ja oleelliseen tarttumisesta. Varhaiskasvatuksessa tarvitaan aikaa, vaihtelevia työmuotoja ja ennen kaikkea tunteita koskettavaa vuorovaikutusta, jota ei synny ilman aikuisen ratkaisevaa panosta. Näillä ehdoilla aukeaa "riittävä" ovi minuuttaan muovaavan lapsen, yhteisön ja inhimillisen kulttuurin välille.
torstai 20. toukokuuta 2010
Ubiikki person kaikkiallisen tekniikan vuonna 2020
Anne Mankki (KM, Johtava informaatikko, Tikkurilan kirjasto)
Ubiikki nuorukainen Xeno-Elmeri herää uuteen aamuun. Kahvi odottaa malttamattomana kupissa. Nuorukaisen kielen päällä odottaa kysymys kommunikaatioseinäkkeelle: missä henkilökohtaisen verkkomasterini yöllä suunnittelema program of the day viipyy? Kommunikaatioseinäke välähtää ja ohjelma ilmestyy kolmiulotteisena havainnekuvana näkyviin.
Xeno-Elmeri aloittaa päivän suuntaamalla shoppingkeskukseen, elintarviketilanne on matalalla tasolla 3.698. Kaupassa kämmentietokoneeseen twiittaa vastustamaton viesti : Uudet pizza-maut erikoistarjouksessa Andyn Pizzakebabissa! Nuorukaisemme käy ostamassa pizzan, vaikkei tuntenutkaan nälkää. Sähköinen jalkakäytävä johdattaa hänet ulos kaupasta ja seuraava viesti sanoo: "Mene kirjastoon. Sivistystasosi matalalla tasolla 1.34578." Xeno mietti valitsisiko librarypolun, joka vie eksoottiseen 'vapaan valinnan viidakkoon' vai turvallisemman vaihtoehdon, joka on ”suosituinta tänään”. Lapsena Xeno on opetellut verkkokurssilla valitsemista, nyt taito on päässyt käytön puutteessa ruostumaan. Verkkomasteri tekee valinnat hänen puolestaan profiilin mukaisesti ja on tietenkin oppiva järjestelmä, joka tarjoaa Xenolle juuri mitä hän haluaa. Xeno päättää elää rohkeasti ja kulkea kohti vaaraa: hän menee lataamaan hyväksi uumoilemansa sähköisen teoksen ”Mitä joskus koulussa opit, poika pellavapäinen?" Xenoa lähestyy Trino, pilkallinen ja uhkaava ilme kasvoillaan. Xenon rannetele havaitsee hänen hätäännyksensä ja lähettää kutsun valvojalle. Seinäkkeen läpi ilmaantuu iloisesti hymyilevä libraryassistant, joka lataa Trinolle suoraan suoneen pikalainan ”Opi ystävystymään kolmessa sekunissa”. Xeno-Elmeri ja Trino poistuvat pizzaa yhdessä mutustellen kohti seuraavan päivän mahdollisuuksia.
Kertomuksen pointit ja pari juttua sen ulkopuoleltakin:
Ubiikki on jokapaikan tietotekniikkaa. Se on langatonta, huomaamattomasti toimivaa ja näkymätöntä. Ubiikki voidaan nähdä sekä uhkana että mahdollisuutena. Jatkuvien ulkoa tulevien ärsykkeiden määrä tekee ihmisestä passiivisen detaljitiedon vastaanottajan. Ärsykkeet tulevat usein kaupallisilta tahoilta. Informaatiotulva tuottaa elämäämme valmista sisältöä ja oma ajattelumme jää vähäiseksi. Ihmisestä tulee valintoja ja vertailuja tekevä kone. Manipulointi on mahdollista, rahan voimalla päästään esille. Ubiikki tekniikka voi toimia huumeenlailla ja vallata ihmisen mielen. Siitä voi tulla riippuvaiseksi.
Ubiikki voi tuoda helpotusta elämään keräämällä tietoja ja analysoimalla niitä ja auttamalla ongelmanratkaisussa. Ubiikki voi luoda turvallisuutta ja järjestystä, valvonta ehkäisee tehokkaasti ongelmia. Kun haluamme kommunikoida kaukaistenkin tuttujemme kanssa, auttaa kaikkialle ulottuva televerkko meitä saavuttamaan heidät nopeasti ja vaivattomasti. Jos eksymme reitiltä, kertoo navigaattori tien kohteeseen. Kännykkämme kertoo jo nyt sopivat bussireitit ja henkilökohtaisen aikataulun omille vakioreiteille. Veroilmoituksesikin voit tehdä nettikännykällä jos haluat.
Tietotekniikka ulottuu kaikkialle ja sen valta ja voima kasvaa joka paikassa. Ihmisen tietoisella ajattelu- ja havaintokyvyllä on kaikesta huolimatta rajansa, aivojen väitetystä valtavasta kapasiteetista huolimatta. Yhä kompaktimpaan muotoon ja lyhyempiin viesteihin ahdettu ubiikki tekniikka ei voi korvata onnellisuudellemme tärkeitä asioita: elämän kokonaisuuden hallintaa, osaamisen ja oppimisen riemua, yhdessä tekemistä. Näiden ylläpidossa on kirjastolla jatkossakin merkittävä rooli. Sivistys ei koostu tiedon pirstaleista vaan ymmärryksestä.
Ubiikki nuorukainen Xeno-Elmeri herää uuteen aamuun. Kahvi odottaa malttamattomana kupissa. Nuorukaisen kielen päällä odottaa kysymys kommunikaatioseinäkkeelle: missä henkilökohtaisen verkkomasterini yöllä suunnittelema program of the day viipyy? Kommunikaatioseinäke välähtää ja ohjelma ilmestyy kolmiulotteisena havainnekuvana näkyviin.
Xeno-Elmeri aloittaa päivän suuntaamalla shoppingkeskukseen, elintarviketilanne on matalalla tasolla 3.698. Kaupassa kämmentietokoneeseen twiittaa vastustamaton viesti : Uudet pizza-maut erikoistarjouksessa Andyn Pizzakebabissa! Nuorukaisemme käy ostamassa pizzan, vaikkei tuntenutkaan nälkää. Sähköinen jalkakäytävä johdattaa hänet ulos kaupasta ja seuraava viesti sanoo: "Mene kirjastoon. Sivistystasosi matalalla tasolla 1.34578." Xeno mietti valitsisiko librarypolun, joka vie eksoottiseen 'vapaan valinnan viidakkoon' vai turvallisemman vaihtoehdon, joka on ”suosituinta tänään”. Lapsena Xeno on opetellut verkkokurssilla valitsemista, nyt taito on päässyt käytön puutteessa ruostumaan. Verkkomasteri tekee valinnat hänen puolestaan profiilin mukaisesti ja on tietenkin oppiva järjestelmä, joka tarjoaa Xenolle juuri mitä hän haluaa. Xeno päättää elää rohkeasti ja kulkea kohti vaaraa: hän menee lataamaan hyväksi uumoilemansa sähköisen teoksen ”Mitä joskus koulussa opit, poika pellavapäinen?" Xenoa lähestyy Trino, pilkallinen ja uhkaava ilme kasvoillaan. Xenon rannetele havaitsee hänen hätäännyksensä ja lähettää kutsun valvojalle. Seinäkkeen läpi ilmaantuu iloisesti hymyilevä libraryassistant, joka lataa Trinolle suoraan suoneen pikalainan ”Opi ystävystymään kolmessa sekunissa”. Xeno-Elmeri ja Trino poistuvat pizzaa yhdessä mutustellen kohti seuraavan päivän mahdollisuuksia.
Kertomuksen pointit ja pari juttua sen ulkopuoleltakin:
Ubiikki on jokapaikan tietotekniikkaa. Se on langatonta, huomaamattomasti toimivaa ja näkymätöntä. Ubiikki voidaan nähdä sekä uhkana että mahdollisuutena. Jatkuvien ulkoa tulevien ärsykkeiden määrä tekee ihmisestä passiivisen detaljitiedon vastaanottajan. Ärsykkeet tulevat usein kaupallisilta tahoilta. Informaatiotulva tuottaa elämäämme valmista sisältöä ja oma ajattelumme jää vähäiseksi. Ihmisestä tulee valintoja ja vertailuja tekevä kone. Manipulointi on mahdollista, rahan voimalla päästään esille. Ubiikki tekniikka voi toimia huumeenlailla ja vallata ihmisen mielen. Siitä voi tulla riippuvaiseksi.
Ubiikki voi tuoda helpotusta elämään keräämällä tietoja ja analysoimalla niitä ja auttamalla ongelmanratkaisussa. Ubiikki voi luoda turvallisuutta ja järjestystä, valvonta ehkäisee tehokkaasti ongelmia. Kun haluamme kommunikoida kaukaistenkin tuttujemme kanssa, auttaa kaikkialle ulottuva televerkko meitä saavuttamaan heidät nopeasti ja vaivattomasti. Jos eksymme reitiltä, kertoo navigaattori tien kohteeseen. Kännykkämme kertoo jo nyt sopivat bussireitit ja henkilökohtaisen aikataulun omille vakioreiteille. Veroilmoituksesikin voit tehdä nettikännykällä jos haluat.
Tietotekniikka ulottuu kaikkialle ja sen valta ja voima kasvaa joka paikassa. Ihmisen tietoisella ajattelu- ja havaintokyvyllä on kaikesta huolimatta rajansa, aivojen väitetystä valtavasta kapasiteetista huolimatta. Yhä kompaktimpaan muotoon ja lyhyempiin viesteihin ahdettu ubiikki tekniikka ei voi korvata onnellisuudellemme tärkeitä asioita: elämän kokonaisuuden hallintaa, osaamisen ja oppimisen riemua, yhdessä tekemistä. Näiden ylläpidossa on kirjastolla jatkossakin merkittävä rooli. Sivistys ei koostu tiedon pirstaleista vaan ymmärryksestä.
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Kasvatuksen ja opetuksen tavoitteet
Millaisia valmiuksia tämän päivän kasvatuksen ja opetuksen tulisi antaa?
Tiedon määrä kasvaa jatkuvasti. Kaikki tieto on löydettävissä netistä.
Tulisiko kaikkien oppilaiden hallita tietyt faktat, vai riittääkö, että
oppilaat kykenevät etsimään ja arvioimaan kriittisesti tietoa?
Tuottaako koululaitos laaja-alaisia moniosaajia vai kapeakatseisia
spesialisteja? Onko opetuksessa olennaisempaa keskittyä yleissivistykseen
vai erikoistumiseen ja erityisosaamiseen?
Kehittyykö luovuus ja innovatiivisuus vain taito- ja taideaineissa?
Onko tietoaineissa tilaa luovuudelle?
Tulisiko oppijoiden kehittyä itsenäisiksi ja oma-aloitteisiksi
vai oppia noudattamaan annettuja ohjeita ja sääntöjä?
Tarvitaanko tulevaisuudessa valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn
vai ryhmätyöhön?
Tiedon määrä kasvaa jatkuvasti. Kaikki tieto on löydettävissä netistä.
Tulisiko kaikkien oppilaiden hallita tietyt faktat, vai riittääkö, että
oppilaat kykenevät etsimään ja arvioimaan kriittisesti tietoa?
Tuottaako koululaitos laaja-alaisia moniosaajia vai kapeakatseisia
spesialisteja? Onko opetuksessa olennaisempaa keskittyä yleissivistykseen
vai erikoistumiseen ja erityisosaamiseen?
Kehittyykö luovuus ja innovatiivisuus vain taito- ja taideaineissa?
Onko tietoaineissa tilaa luovuudelle?
Tulisiko oppijoiden kehittyä itsenäisiksi ja oma-aloitteisiksi
vai oppia noudattamaan annettuja ohjeita ja sääntöjä?
Tarvitaanko tulevaisuudessa valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn
vai ryhmätyöhön?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
